Täällä sitä ollaan Brisbanen itäosassa Birkdalessa, töitä on ollut n. 3-4pv. viikossa. Vapaapäivät ollaan kulutettu rannalla maaten tai uimalla läheisellä altaalla.
Luke&Masa tuli viime viikonloppuna käymään täällä alunperin päiväseltään, mutta muutti sitten vuokranantajan suostumuksella tänne asumaan. Nelikko on siis taas kasassa.
Etupihalta |
Ruan laittoa. |
Tööitä.
Viikonloppu Goldcoastin SurfersParadisella.
Juhanan kanssa lähdettiin lauantai-aamuna aikasin kohti kunnollista hiekkarantaa (Brisbanesta etelään n.70km). Brisbanesta lähtiessä taivaalla oli hieman pilviä, mutta rannalle päästyään taivas oli pilvetön ja ilma muutenkin täydellinen.
Ensi tuntuman hakua surffilaudasta, ja rannalla makoilua reilu kuukauden tauon jälkeen!
Ensi tuntuman hakua surffilaudasta, ja rannalla makoilua reilu kuukauden tauon jälkeen!
Seuraavana päivänä lähdimme hieman aikaisemmin liikkeelle. Ilma oli vähintäänkin yhtähyvä, tosin aallot oli huomattavasti isompia. Lautavuokraamossa sanottiin että aallokko on liian vaarallinen aloitteleville surffaajille, joten tyydyimme päiväuniin hiekkapatjalla.
Iltapäivällä matkalla syömään, tapasimme yllättäen aussilaisen miehen(John), joka tuntui tietävän kaikki suomalaiset tällähetkellä täällä olevat reppureissaajat, ja osan vuosia sitten olleistakin. Mies kertoi, että hänen asunnon(hän asui yhdessä goldcoastin pilvenpiirtäjistä) alakerrassa on kylpylä, jossa on suomalainensauna. Sovimme että päivän päätteeksi soitamme hänelle, ja hän tulee avaamaan ovet, jotta pääsemme saunomaan.
Hänen toimesta tapasimme päivän aikana useita suomalaisia.
Auringon laskiessa lähdimme viiden suomalaisen jätkän kanssa kylpylään saunomaan.
Saunaei vetänyt vertoja kunnon suomalaiselle saunalle mutta eise kaukanakaan siitä ollut! |
Joulupukkikin on jo ensivisiitillä täällä pallon toisella puolella. |
-Jartsa
3 kommenttia:
Pikkasen ehkä kalpenee meidän keittiönikkunan näkymät noista sun rantakuvista, mutta ei pahasti! Koitaha reenata surffaustekniikat kuntoon, että ei pääse pilpajärven aallot yllättämään ens kesänä.
PS. Kummipoitsulta ja Miialta terveiset!
- Olli
On tässä onneksi vielä pari kuukautta aikaa reenata! :) Kerrohan takaski!
-Jari
Kummipojalle ystävineen toivotan lämmintä joulumieltä sekä onnellista tulevaa vuotta !!!
-Maiju
Lähetä kommentti