``Kyllä routa porsaan kotiin ajaa.´´

Saavuimme Innisfailiin sunnuntaina. Alkuviikosta banaanisesongin alkaessa työntekiöistä oli ollut huutava pula, mutta saman viikon lopulla tilanne oli päinvastainen. Backpackereiden ryntäys paikkakunnalle oli aiheuttanut sen, että osassa workinghostelleista jopa tarjottiin työntekiöitä työpaikkojen siaan. 

Sunnuntai illan ja maanantain aikana kiertelimme lähistön farmeja ja workinghosteleja, mutta tuloksetta. Yksinkertaisesti töitä ei ollut tarjolla. Parinviikon odotuksen jälkeen olisi voinut olla töitä. 

Fiilistelyä banaanipuiden juurella.
(tällöin vielä luulimme tulevaksi työpaikaksi!)

Koska banaanifarmeilta ei töitä herunut, oli lähdettävä takaisin etelään. Seuraavana etaappina oli Gayndah. Edessä oli jälleen yli tuhat kilometriä asfalttia, sekä samojen neljän cdlevyn toistoja.

Päätimme ottaa reissusta kaiken irti, joten kävimme Cairnsissa pikavisiitillä, jonka jälkeen aloitimme matkan kohti etelää. Matkalla pysähdyimme polskimaan putouksille!

 Josephine Falls

Reissun huonoiten nukuttu yö. Rekkakuskit piti huolen ettei
uupuneet matkamiehet saa nukuttua silmäystäkään. [( TRÖÖÖTT!!)]

 Mena Creek Falls

 Ehkä ei oo parhain paikka pystyttää leiriä yöksi!

Gayndah, tuttupaikka. Australia reissun alussa (lokakuussa) kävimme kyselemässä töitä paikalliselta mandariinifarmilta. Silloin paikkakunnan työnvälittäjä soitteli kaikki mahdolliset työtä tarjoavat parinsadan kilometrin säteeltä, eikä hommia ollut. Farmarit puhuivat tammikuun sesongista, jolloin hommia on paljon. 

Nyt 'tammikuun sesongin aikaan' saavuimme farmipitäjään iltapäivällä, joten oli hyvin aikaa siistiytyä, ja nukkua hyvät yöunet puhtailla lakanoilla paikallisessa hotellissa. (lähes viikon käymättä suihkussa, ja yöt teltassa hikeen hukkumaisillaan viettäneenä sitä todella kaipasi!)

Sama laulu myös Gayndahissa. Parinviikon odotuksen jälkeen töitä olisi ehkä löytynyt. 

Aikaa ei ole odotukseen, joten ``back to home.´´ pakko oli jatkaa takasin jo kerran hyvästeltyyn Brisbaneen. 

Jukan alakerta oli tuttu ja turvallinen, tosin asukasluku kämpässä oli kasvanut neljällä. Meidän jo kerran taakse jättämä raksa firma tuntui pelastukselta, ja sieltä vielä viikon jatkuva loma ei tuntunutkaan enää pahalta. Ehditäänpä senjälkeen vielä pariviikkoa tehdä töitä. 

Lähes puolitusinaa valkoisia suomalaisia sekä yksi tumma aussi. 

 Suunnitelmissa oli käyttää lomaviikko surffatessa ja auringosta nauttiessa, mutta kuten jo tuttua, toisin kävi. Armottomat vesisateet valtasivat Brisbanen, eikä ulos ollut ensimmäisen kolmenpäivän aikana asiaa.

Sateiden ``hellittäessä´´ ryntäsimme välittömästi Gold Coastille aurinkoa palvomaan. Pienten sadekuurojen jälkeen auringon säteet tuntui lämmittävän entisestään. 

Rannalla oli meneillään turnaus täällä erittäin harvinaiseksi nimettyä lajia.

Illan viiletessä pääsimme naatiskelemaan kylpylän suorastaan kuumiin poreisiin, sekä saunan pehmeisiin löylyihin. 

Tällähetkellä en uskalla luvata yhtään mitään seuraavan päivityksen olinpaikasta. Tiiä vaikka oltais sillon Perthissä. :O

Näihin kuviin ja tunnelmiin, 

Jari

Tour de Queensland

Alkuviikosta australiaelossamme kääntyi uusi sivu.

Olimme alustavasti suunnitelleet tekevämme kuukauden päivät rakennushommia, jonka jälkeen ajelisimme tutkimaan Pohjois-Australiaa, mutta toisin kävi. Firmamme työmaatilanne otti ulkoista osumaa, ja alkuviikosta kuulimme mahdollisesti jopa kahden viikon lomasta. Pian tämän jälkeen kuulimme kuitenkin myös pohjoisen banaanitilusten alkavasta sesongista, eikä enempää tarvittu. Tiistaina löimme work siten viimeiset propsit timbojen alle, keskiviikkona lisäsimme jarrunestettä ja hyvästelimme Brisbanen ohella koko siihen astisen tutun Australian.

Sinne jäivät työkamamme

Suuntana pohjoinen

Karkeana reittisuunnitelmana oli ajella noin 1600 kilometrin päässä sijaitsevaan Innisfailin pikkukaupunkiin, jossa banaanisesonki kuulemma kukoisti parhaimmillaan. Se kuuluisa, maan mielikuvaan vahvasti nivoutuva kuiva erämaa oli kuitenkin vielä näkemättä. "Use yor nose, head an hearth", neuvoi Janine, kun viimeisen kerran nähdessämme kerroimme suunnitelmasta poiketa sisämaan kautta. 

Ensimmäisenä ajopäivänä reissuintoa riitti ja Corona nuolikin asfalttia yli tuhannen kilometriä. Yötä myötä painelimme kohti ensietapiksemme valitsemaa Esmeraldan kylää, täysikuun möllötellessä ja samojen, erittäin tutuiksi tulleiden ceedeiden soidessa yhä uudestaan ja uudestaan..

Harvinaista herkkua täällä päin - 24h bensa

Ensimmäinen yöpaikka löytyi Esmeraldan edustalta, noin 150 jalkaa tiestä sivuun. Tasainen kohta ja teltta auton valoissa pystyyn.

Aamulla heräsimme punaiselta hiekalta, hieroimme sadan gramman unihiekkalastit silmistä ja ajelimme mäkkärin parkkipaikalle syömään kilon hedelmäsalaattipömpelit aamupalaksi. Sopiviksi juomavarastoiksi arvioitiin mututuntumalta 50 limonaaditölkkiä, 2 jääkahvia ynnä 24 pulloa vettä. Vielä pullollinen jarrunestettä päälle ja kohti kuivuutta!

Nenää ja hieman sydäntäkin käytimme Janinen ohjeiden mukaisesti, kun lähdimme haistelemaan seutuja. Kartalta, kuudensadan kilometrin päästä löytyi national park, jonka laakeuksia illan pimeydessä ihmettelimme. Vielä enemmän ihmettelemisen aihetta hyppeli tosin matkan varrella tielle. Voisi luulla että lähes asuttamattomalla alueella on vaatimattomasti ylipäätään mitään elämää, mutta rehellisesti tielle pomppi kaiken kaikkiaan ainakin kymmeniä kengurua (ja satoja kuolleita jotka eivät kovin pomppineet), tusina emuja, lehmiä, lampaita ja jopa kaksi villisikaa.

Ei muuta kun auto ympäri maavaran puutteessa

Maastopaloa haistelemassa

Ex-joki

Erämaan luonto lumosi karulla kauneudellaan. Tuskin kovin monessa muussa maailman peräkolkassa näkee näin paljon yhdellä silmäyksellä ei mitään. Pohdimme ajellessamme, kuinka hyvin tänne mahtuisi järjestämään suuremmatkin suvijuhlat.

Piikkilankaa preerialla

Silloin tällöin ilmaantuvaa asutusta

Aamupalaa aavikolla

Keskellä ei mitään

Niin. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhannet sanat, joten annetaan niiden taas kerran kertoa enemmän. Sanoja saatte kuulla enemmän sitten suomessa vaikka.

Valkoinen ratsumme kuitenkin suuremmitta oikutteluitta kesti. Perjantaina rannikkoa lähestyessä päätimme hyväksi havaittua käytäntöä noudattaen suunnata lähimpään luonnonpuistoon auringon laskiessa ja bensavalon syttyessä. Ei siinä juuri kummempia google mapsista pongattuun national parkkiin jaksettu tutustua, ja yllätys oli kova, kun tie kääntyi pimeässä yhtäkkiä useiden kilometrien kahdentoista prosentin nousuun. Täällä päin viileä vuoristoilma oli melkoista herkkua ja mahdollisti ennennäkemättömän makoisat telttaunet. Aamulla nousimme nousimme sademetsän keskeltä ruman kanalinnun tepastellessa oviaukolla ja jonkin rotan ja kengurun risteytyksen painellessa lähipensaikkoon..

Pilvessä kaiketi

Sky Window

Vuorelta laskeuduttiin meren rannalle huuhtomaan reissun pölyjä, mutta tajusimmekin olevamme liian pohjoisessa: meressä uiminen oli jo kiellettyä myrkkymeduusojen takia. Jouduimme tyytymään Airlie Beachin tekolaguuniin..

Edellisyö taittui matkan varrelta pongattujen vesiputouksien lähistöllä telttaillessa. Siellä suoriutui myös aamukylpy, jonka jälkeen oli hyvä jatkaa fressinä määränpäähän.

Aamukylpyamme

 Corona on tuonut uskollisesti perille ja mittariin on pyörähtänyt lähes neljätuhatta lisäkilometriä.

Ehkä ensi päivityksessä jotain banaanista..

-Juhana&Jari