Suloiseen suomehen!

Viimeinen reissupäivä. Takana aivan mielettömän hieno puolivuotinen täynnä ainutlaatuisia kokemuksia.

Vielä ennen loppuanalyysejä kuitenkin sananen ja kourallinen kuvamateriaalia kuluneesta Indonesiaviikostamme.

Viime perjantain suunnitelma oli käydä päiväseltään paljon kehutuilla Gili-saarilla. Päiväseltään siksi, että ehtisimme vielä illaksi hotellille seuraamaan  Leijonien kamppailua rakkaimman vihollisensa Tre Kronorin kanssa. Toisin kuitenkin kävi.

Parin tunnin bussimatkan ja toisen mokoman laivataipaleen jälkeen saavuimme perille ja aloimme tiedustella, monenko tunnin päästä lähtisivät ensimmäiset laivat takaisin Balille. Olo oli vähän typertynyt, kun biljettetiskiltä kerrottiin päivän ainoan laivan irtoavan juuri rannasta.

Ajattelimme kuitenkin ottaa väärinymmärryksestä (tai lipunmyyjän käytännön pilasta) kaiken irti ja koska saarella ei moottoriajoneuvoja lainkaan suvaittu, nappasimme hevoskärryt saaren toiselle puolelle.

Puolentoistatuhannen asukkaan Gili Air osoittautui ehkä tähänastisen Aasiani leppoisimmaksi paikaksi. Ihmiset olivat valtavan mukavia, ruoka Indonesian tapaan erinomaista, rannat loistavat ja paikallinen liikennekin metelöi lähinnä kavioillaan ja satunnaisilla hirnahduksilla.

Kuvat kertoisivat parhaiten koralleilla ja merikilpikonnien kanssa snorklauksesta, mutta kun niitä ei ole. Kerrottakoon kuitenkin, että merenalaiset maisemat olivat jotain aivan uskomatonta. Suosittelen kokemista!

Arviolta 40-metrinen paattimme, johon neljästään ahtauduttiin

Gilikoti

Saaren erilaisesta elämänmenosta kertoo hyvin se, mitä lopulta kävi sille meidän niin kovasti odottamalle pelille: Rankan riutalla räpikköinnin uuvuttamana kömmimme kuuden aikoihin päiväunille tarkoituksena nousta kahdeksalta ylös kuuntelemaan ottelu rantaravintolan netillä. Kun kello soi, oli majamme muuttunut tukalan kuumaksi tuulettimien pysähdyttyä ja koko saari oli säkkipimeänä. Kynttilöillä valaistussa rannassa ravintolan omistaja, vuokranantajamme ja kaverimme kertoi, että jonkin sortin päägeneraattorista oli bensa päässyt loppumaan ja sitä nyt oltiin hakemassa lisää.. Onneksi se peli ei kuitenkaan kovin kummoinen tainnut olla. Sähköt palasivat lannistuneella äänensävyllä lausutuille loppuanalyyseille svenssonien juhliessa finaalipaikkaansa.

Jari Gili-kaverien kanssa sumpilla

 Saaripäivien jälkeiset päivät painottuivat paljolti aurinkoon, hyvään ruokaan ja olympialaisiin. Osansa saivat näiden lisäksi muun muassa hieronnat ja psykologian sekä indonesian opiskelu, suomipuheluita unohtamatta.

Eilen aamubanaaniletuilla syntyi idea vuokrata skootterimoottoripyörät ja ajella Ubudin pikkukaupunkiin. Suomen ja Australian säntillisiin liikenteisiin tottuneilla oli pitkälti pujotteluun pohjautuvassa liikennekäyttäytymisessä ihmettelemistä, mutta nopeasti siitäkin pääsi kärryille.

Ennen Ubudia poikkesimme matkakumppaniksi ja oppaaksi tarjoutuneen kahvilanpitäjän kuppilassa. Paikka ei oolut mikään tavanomaisin kahvila. Ensinnäkin se sijaitsi kahvi- ja maustepuutarhojen ytimessä. Paikalla valmistettiin myös nykytiedon mukaan maailman toiseksi kalleinta sumppia, luwak-kahvia.

Luwak-kahvin omalaatuinen alkuperä

Kahvimakua joka lähtöön

Ubudissa vierailimme vielä apinametsässä, vanhojen temppeleiden ja pähkähullujen apinoiden parissa. Ei tunnu kivalle, kun apina haukkaa banaanin himoissaan reidestä..

Ne käy päälle!

Pikkuroisto tyytyväisenä itseensä

Eilen illalla sitten tiemme erkanivat. Erinomaisena matkatoverina toiminut Jari pakkasi nyssykkänsä ja hyppäsi taksiin suuntana Kanada. Tällä hetkellä kaveri taitaa lennellä jossain päin Tyyntä valtamerta, toivottavasti ainakin reilusti yläpuolella. Ehkä täälä blogissa ensi kerralla jotain siitä reissusta.

Aamulla kävin vielä kujeskelemassa lähikulmilla juttelemassa paikallisten kanssa ja fiilistellen viimeisestä helleaamusta pitkään aikaan.

Ja sitten siihen loppuanalyysiin: Hitusen vajaat puoli vuotta on tosiaan oltu reissun päällä. Ikimuistoiset kuukaudet, joissa riittää muisteltavaa moninkertaisesti mitä blogin perusteella voisi päätellä. Kokemuksia ja elämyksiä on tullut roppakaupalla ja on saanut tutustua mahtaviin ihmisiin, niin suomalaisiin kuin muihinkin.

Vaikka matka on ollut mitä parhain, ette uskokkaan, kuinka hienoa on illalla hypätä koneeseen ja aloittaa 28 tunnin matka Suomeen! Suomeen joka tuntunee nyt entistäkin paremmalta paikalta asua. Suomeen, jossa oma, niin kovasti kaivattu suomalainen on Helsinki-Vantaalla vastassa..

Siinä analyysiä, pitää alkaa pakkaamaan. Nähdään!

-Juhana